Pienet Taiteilijat

Toivoin, että lapseni perisivät matemaattiset kykynsä isältään, mutta toisin taitaa käydä.

Myytin mukaan keskivertoihminen käyttää aivokapasiteetistään vain 10 prosenttia, mikä vastaa vain pienen läntin verran aktiivista aluetta aivoistamme. Kymmenen prosenttia on todella vähän siitä potentiaalista, mitä tietoa keräämme elämämme varrelta ja siitä, mitä alitajunnastamme löytyy. Mitä, jos voisimme käyttää enemmän? Mitä, jos voisimme olla muutakin kuin kokemuksemme ja muutaman opitun tiedon summa? Tällä hetkellä emme ehkä säätele kuin vain muutamaa kohtaa aivoistamme tai toista puoliskoa, mutta tulevaisuudessa kaikki on mahdollista.

Evoluutio muokkaa meitä luonnostaan. Myös aivomme kehittyvät, jolloin

vanhuudenkaan ei tarvitse enää olla loppumme. Koeläimillä on testattu pienten valintojen muuttamista toiseen ja havaittu asioiden välillä yhteys elinkaareen pituuteen. Aivotutkijat ovat alkaneet kehittämään keinoja, joilla pyritään hidastamaan solukuolemia aivoissa ja tukemaan elinikäistä oppimista sekä parantamaan aivojen verenkiertoa. Lääkärit ovatkin tätä silmällä pitäen alkaneet neuvoa potilaitaan, miten voisi elää terveemmän ja ennenkaikkea pidemmän loppuelämän.Vanhuus on suorassa yhteydessä oppimiseen. Ne, jotka vanhenevat hitaammin, oppivat vielä vanhanakin. Aivojen vanheneminen estää asioiden oppimista, mutta myös aivorappeumasairaudet ja autoimmuunisairaudet, jotka vaikeuttavat tiedon kulkemista toisesta hermopäästä toiseen. Potilaille aivojumpan toivotaan olevan osana elämäntapaa, joka on muutenkin omiaan tukemaan ikääntymistä. Tässä uudessa elämäntavassa henkinen hyvinvointi yhdistyy fyysiseen eli kuntoiluun (hapen kulkemisen takia). Potilaiden toivotaan syövän monipuolisesti (paljon omegahappoja, mikä ehkäisee muistisairauksia), tekevän elämäniloa tuottavia asioita; kuten tavata ihmisiä tai pitävän lemmikkiä ja lopuksi harjoittavan sellaista verbaalista jumppaa aivoillensa, jossa todella joutuu miettimään asioita (esim. ristisanatehtäviä).

Jokaisen tulisikin toisinaan harjoittaa aivojaan aivojumppaamalla, koska se ei ole mikään vanhusten etuoikeus.

Ihmisillä on syntyessään (useimmiten) aivopuoliskoja kaksi; oikea ja vasen. Näistä kahdesta puoliskosta toinen on dominoiva eli ”Taiteellinen luova” tai ”Matemaattinen looginen”. Taide vastaan tiede, jotka eivät kuitenkaan poissulje toisiaan. Väite yksitoikkoisesta introvertistä tai räiskähtelevästä ekstrovertista onkin varsin naurettava, sillä henkilö voi yhtä aikaa olla taiteellinen introvertti tai tekninen ekstrovertti. Miten olisi vaikkapa matemaattinen muusikko, joka oppii nuotit siitä syystä, että on hyvä numeraalisesti? Tai ekstrovertti, joka menestyy tiedekoulussa juuri sen takia, että on aina suuna päänä tunnilla? Vastaavasti henkilö voi olla taiteellinen introvertti, joka ei ole matemaattisesti lahjakas. Vaikka aivomme määrittävät paljon minuudestamme, niin henkilö voi aina oppia lisää uusia asioita. Sellaista henkilöä ei ole olemassakaan, jolla ei olisi jonkinlaista taiteellista ominaisuutta ja mikä parasta; oppimisessa voi kehittyä. Taide on kaavoja, rakenteita, rytmejä, värejä. Asioita joita löytyy luonnosta, ympäriltämme.

Tieteellisissä julkaisuissa on demonstroitu, miten taiteellisten henkilöiden aivotoiminta eroaa ei-taiteellisten aivotoiminnasta Tutkimusten myötä on kumottu uskomus siitä, että taiteellinen ihminen käyttäisi vain oikeaa puolta aivoistaan ja, että taiteellinen henkilö ei voisi olla samaan aikaan myös analyyttinen ja numeraalisesti lahjakas. Lapsesta asti taidetta harrastaneilla koehenkilöillä on magneettikuvauksissa havaittu molemmin puolin aivoja harmaan ja valkoisen aivonesteen lisääntymistä taiteellisen aktiviteetin aikana. Kun puhutaan taiteellisista henkilöistä, puhutaankin nykyään synnynnäisistä aivojen eroavaisuuksista, joita maallikko kutsuisi rakenteelliseksi poikkeavuudeksi normaalista.

Molempia aivopuoliskoja käyttäviä henkilöitä on maailmassa vain muutama prosentti. Kuuluisa ambivertti Leonardo Da Vinci sai kehittää itseään läpi elämänsä syntyessään parempiin taustoihin. Persoonaa muokkaavatkin eniten koti ja ympäristö. Ulkona mahdollisuuksista on tuhansia lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä, jotka eivät pääse näyttämään kykyjään, koska syntyvät köyhyyteen. Toisenlaisella tarinalla, emme olisi koskaan kuulleet Leonardo Da Vincista ja mitä maailma olisi menettänyt taiteen lisäksi? Todella paljon.

Taide on tärkeää. Se ei ole pelkkää kultturelliä hienostelua, vaan se on intohimo, joka pitää yllä elämäniloa. Taide kuuluu kaikille! Kotimme ei ehkä olekaan mikään ylimystölaitos, jossa taiteillaan hedonisesti läpi elämän, mutta perheemme tekee paljon asioita yhdessä ja yksin. Asioita, jotka tukevat ajatteluamme ja kehitystämme. Ja taide...se on perheemme yhteen liimaava salaisuus.

Mutta mitä taide yleisesti ottaen sitten on? Se on esteettinen; taito, laji, viihdyke kuten vaikkapa urheilu. Se on osa maailman historiaa eli muistia. Ilman muistia voi taidetta tehdä, mutta muisti on tärkeä osa taidetta. Jos muistia ei olisi, miten kansanperinteet olisivat säilyneet? Miten tietäisimme Kalevalasta, ilman itkulaulajia? Kukapa osaisi hyräillä suosikkilaulunsa ilman muistia? Entäpä luonnostella tämänkaltaista tekstiä? Minulla on joidenkin asioiden suhteen huono muisti. Syy on ehkä siinä, etten halua muistaa. Olenkin aika usein hajamielinen. Lapseni ovat samanlaisia ja heillä pyörii tuhat kuvaa pään sisällä yhtä aikaa. Melko levotonta, eikö? Muistutan itseäni ja muita perheenjäseniä usein joka paikkaan jätetyillä muistilapuilla. Teemme kotona paljon myös muistia tukevia tehtäviä. Saatan esimerkiksi ohimennen kysyä lapselta jotain, jossa hän joutuu miettimään vastausta. Miten meni koulussa? Mitä tapahtui pari päivää sitten? Miksi kiukuttelet? Miksi tuo tavara on tuolla, kun se voisi olla tuolla? Yksinkertaisia, jokapäiväisiä asioita, jossa lapsi pohtii syy-seuraussuhteita. Luemme myös lapsillemme paljon ja he rakentavat palikoilla tai tekevät legoja. Pienempi kaveri rakastaa autoja ja laittaa ne aina värijärjestykseen. Isompi teki tätä samaa rakennuspalikoilla pienenä ja oli niin perfektionisti, että kaksimetrinen torni piti jättää viikoiksi pölyttymään rauhaan. Kesäisin harjoittelemme matematiikkaa (mikä tökkii), jolloin teen heille ruutuvihkoon laskuja (pienemmälle kuvioita). Kaikki lapset ovat kuitenkin erilaisia. Joku oppii asioita kerrasta, toisella oppiminen vie aikaa. Oppiminen ei kerro mitään älykkyydestä. Itseasiassa se on päinvastoin. Oletko koskaan vaihtanut opettajaa koulussa ja huomannut pian, että ennen tökkivä aine onkin muuttunut ihanaksi? Ilmapiiri ja henkilökemia ovat pääsyitä siihen, miten havainnoimme ja opimme asioita. Lisäksi ilmapiiriä saattaa kuormittaa myös se, että opettaja on sopimaton työhönsä. On ihmisiä, jotka ovat väsyneitä. Ihmisiä, joiden harteilla on liikaa. Ihmisiä, jotka ovat liian vanhoja tai taloudellisesti heikoilla vaihtaakseen ammattia. On myös henkilöitä, jotka ovat valinneet uransa väärin. Opettaja ei välttämättä itsekään usko siihen, mitä opettaa ja tämä saattaa heijastua epävarmuutena opetettavaan. Koulussa tai töissä ympäristö voi olla meluinen, jolloin keskittyminen häiriintyy. Joku lapsi voi olla kömpelömpi kuin toinen ja muutamalla voi aivoissa sähköimpulssit toimia nopeammin kuin toisilla.

Esikoiseni oppi vasta 3-vuotiaana puhumaan. Terveydenhoitajat olivat varmoja, että jokin on pielessä. Lapsi kävikin läpi liudan erilaisia tutkimuksia, joiden jälkeen ei selvinnytkään yhtään mitään. Ylilääkäri Seinäjoella sanoi, että lapsella on ns. ”Einsteinin syndrooma” (poikkeuksellisen älykkäät lapset oppivat myöhään puhumaan). En väitä, että lapseni olisivat neroja, mutta kylläkin älykkäitä siihen nähden, mitä asiasta tietämättömät ja vähättelevät aikuiset ovat sanoneet. Koulumenestyskään ei kerro kaikkea vaan enemmänkin se, miten lapsi/nuori pärjää tietyissä aineissa TAI mistä hän saa vapaa-ajallaan paljon ulkopuolisilta kehuja (esim. harrastuksista).

Joku sanoi joskus, että lapsia ei saisi kehua?! Tämä henkilö perusteli asiaa niin, että kaikki vanhemmat kehuvat lapsiaan syyttä ja lapsi alkaa kasvamaan omahyväisesti kieroon.

Haluaisin kysyä tältä pessimistiltä, että eikö häntä ole lapsena koskaan kehuttu? Jos joku on oikeasti lahjakas, niin miksei tätä saisi sanoa henkilölle itselleen? Mistä ihminen voi ikinä tietää missään olevansa hyvä, jos häntä ei koskaan kannusteta?

Minun lapseni ovat oikeasti taiteellisesti lahjakkaita ja olen hyvin ylpeä heistä. Taiteellisuus esiintyy lapsissani monella eri tavoin. Kumpikin tenavista saattaa esimerkiksi julkisessa paikassa hypätä yhtäkkiä pöydälle ja alkaa laulamaan suurieleisin käsiliikkein (joskus hieman noloa). Mutta en hyssyttele heitä, koska taiteen pitää kuulua ja näkyä. Lapset myös piirtävät paljon paremmin kuin minä piirsin lapsena. (vaikka luulin olevani hyvä). Dance Now- virtuaalitanssipelissä he saavat jatkuvasti ”Mega Staraa”(aikuisia tanssijoita kilpailee ruudussa).

Isompi lapsista omaa vilkkaan mielikuvituksen ja kirjoittaa paljon. Hän on tehnyt neljävuotiaasta lähtien itse lauluja ja ”suomentanut” covereita. Hulluna Hollywood on ehkä hänen tunnetuin hupilaulunsa, jonka hän teki ennen kouluikää. Taapero piirtää mitä mielikuvituksellisempia asioita.

(Sarveikas nainen)

(Pikkumies hyppää)

(Paras viimeiseksi eli Perunamies :D)

Eivätkä lapseni edes unelmoi kuuta taivaalta. Heillä on varsin realistiset tavoitteet (toisin kuin minulla oli). Toinen toivoo tulevansa ammattitanssijaksi isona ja toinen tatuoivaksi automaalariksi (onkohan liikaa tullut katsottua Napakymppiä)? :D 

Joka tapauksessa...Voisi jopa sanoa, että tällaiset haaveet ovat vielä ihan toteutettavissa <3 <3 <3

Mistä sinä unelmoit lapsena? Toteutuivatko ne?

P.S. Neurologinen aivotieto on peräisin Gerontologian kurssilta. Jotain hyötyä muistista :)