Meille tuli uusi pupu
Muutama viikko
sitten kerroin lukijoilleni uudesta perheenjäsenestä, nyt jo
reilusti lempinimiä saaneesta ”Björnistä”. Björn on
kotiutunut hyvin ja kasvaa aivan silmissä. Sille maistuu ruoka ja se
on omaksunut ihmisten tavat. Luulen, ettei se edes tajua olevansa
kani? Kuin paikan pomo se murahtelee lajityypillensä epätyypilliseen
tapaan. Puoleksi leijonaharjakanina sen käytös onkin suoraan kuin
kissalta. Öisin se pitää meteliä häkissään, niin että
naapuritkin saavat osansa sen sellibluesista. Aloin miettiä, että
onko se yksinäinen? Meille kerrottiin, että puput tarvitsevat aina
lajitovereita ympärilleen, etteivät ne pärjää yksinään. Meillä
on ollut jo pitkään pinttyneenä tapana, että hankimme asioita
aina kaksi. Meillä oli kaksi televisiota, kaksi kännykkää, kaksi
kissaa. Meillä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Joten pitihän
meille ottaa myös toinen pupu? Päätimme siis ottaa toisen
tyttökanin. Hidalgoksi kutsumamme pikkupupu tunnusteli varovasti
tilannetta. Puput haistelivat toisiaan ja isompi koitti pestä
pienempää. Pienempi pupu meni hieman kerälle, koska toisen otteet
muuttuivat intensiivisemmiksi. Mutta ettei kaikki olisi liian
harmonisesti mennyt, niin pitihän siihenkin lupaavaan alkuun tulla
särö. Pikkuhetkestä eteenpäin, tilanne muuttui kaoottiseksi.
Puolet isompi Björn hyökkäsi pikkupupun kimppuun ja yritti ottaa
otetta (purra selkärangasta). Aloin huutaa pää punaisena ja
molemmat kanit pelästyivät (Ennenkuin lukijat ajattelevat minun
ylireagoineen tilanteessa, niin netistä voi jokainen lukea, miten
kani tappaa lajitoverinsa). Ehdin kuitenkin erottaa puput toisistaan,
ennen pahempia vanhinkoja. Mietin, miksi en ollut tullut ajatelleeksi
tätä? Miten pieneen päähäni ei ollut edes pälkähtänyt, että
näin voisi käydä? Mutta lohdutuksekseni haluan sanoa, että eipä
sitä moni muukaan olisi osannut ennakoida. Suloinen karvapallo voi
yhtäkkiä olla verinen...Surullista.
Koitimme vielä
pelastaa tilanteen, jakamalla ison häkin väliseinällä, mutta
vanhempi jänö jähmettyi nurkkaan...Ei onnistunut. Ei tuollainen
yhtäkkinen elinolojen suppeuma olisi ollut oikein. Toinen oli aivan
paniikissa pelosta ja toinen raivona tärisi nurkassa. Niinpä uusi
häkki haettiin vielä samana iltana ja jänöt erotettiin
lopullisesti uusiin asuntoihinsa. Häkkien ollessa vielä vierekkäin,
isompi jänö meinasi tulla kaltereitten läpi, pienemmän päälle.
Raapi ilmaa ja olisin voinut vaikka vannoa sen pitäneen ääntä.
Joo ei. Meidän piti raportoida entisille omistajille, miten pupu on
kotiutunut...Tuota, miten sen nyt ottaa? Mutta oikeasti. Ihmiset
jotka tulevat tästä lähtien sössöttämään minulle jotain
kanien sielunelämästä ja yksinäisyydestä voivat painua hiiteen.
Yksinäinen pupu? Paskan marjat. Puput ovat yksilöitä siinä missä
muutkin eläimet; Koirat, Kissat, Ihmiset. Meidän iso-pupu ei välitä
muista rusakoista. Mutta en voi olla hänelle vihainen. Suhtautuisin
varmaan itsekin samalla tavalla. Jänöhän puolusti vaan reviiriään.
Kaneilla on olemattoman kokoiset aivot. Lisäksi, kaninpoikanen ei
edes tiedosta lajitovereitaan, jos hän varttuu ihmisten parissa. Ei
Björn tajunnut toista edes pieneksi, koska hän on itsekin vielä
pieni. Hajun perusteella toinen on vieras, eikä kuulu ”meihin”.
That´s it.Mutta jottei tämä päivitys menisi ihan toisen puolusteluksi, niin mitään näykkäämistä pahempaa ei onneksi ehtinyt tapahtua. Tarkistin pienen jänön voinnin ja kaikki oli traumaattisesta kokemuksesta huolimatta kohtalaisen hyvin.
Välikohtauksesta on nyt viikko. Isompi pupu mököttää vieläkin. Pienempi pupu oli ensimmäiset päivät tapahtuneen jälkeen aivan shokissa, mutta nyt se jo normaalisti liikkuu, haistelee ja antaa silittää. Syliinkin olisi taas kiinnostusta, mutta aika näyttää. Elämme nyt päivän kerrallaan jänöjen kanssa. Emme voi pakottaa niitä olemaan ystäviä, mutta voimme ainakin saada ne sietämään toisiaan. Tavaroita onkin siirretty häkistä toiseen hajujen sekoittumisen vuoksi. Aika näyttää. Toivottavasti.
Yhteiskuvaa ei luonnollisesti saatu, mutta tässä söpöliinit erikseen:
"Björn"
"Hidalgo"
Kommentit
Lähetä kommentti