Meille tuli uusi pupu

Muutama viikko sitten kerroin lukijoilleni uudesta perheenjäsenestä, nyt jo reilusti lempinimiä saaneesta ”Björnistä”. Björn on kotiutunut hyvin ja kasvaa aivan silmissä. Sille maistuu ruoka ja se on omaksunut ihmisten tavat. Luulen, ettei se edes tajua olevansa kani? Kuin paikan pomo se murahtelee lajityypillensä epätyypilliseen tapaan. Puoleksi leijonaharjakanina sen käytös onkin suoraan kuin kissalta. Öisin se pitää meteliä häkissään, niin että naapuritkin saavat osansa sen sellibluesista. Aloin miettiä, että onko se yksinäinen? Meille kerrottiin, että puput tarvitsevat aina lajitovereita ympärilleen, etteivät ne pärjää yksinään. Meillä on ollut jo pitkään pinttyneenä tapana, että hankimme asioita aina kaksi. Meillä oli kaksi televisiota, kaksi kännykkää, kaksi kissaa. Meillä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Joten pitihän meille ottaa myös toinen pupu? Päätimme siis ottaa toisen tyttökanin. Hidalgoksi kutsumamme pikkupupu tunnusteli varovasti tilannetta. Puput haistelivat toisiaan ja isompi koitti pestä pienempää. Pienempi pupu meni hieman kerälle, koska toisen otteet muuttuivat intensiivisemmiksi. Mutta ettei kaikki olisi liian harmonisesti mennyt, niin pitihän siihenkin lupaavaan alkuun tulla särö. Pikkuhetkestä eteenpäin, tilanne muuttui kaoottiseksi. Puolet isompi Björn hyökkäsi pikkupupun kimppuun ja yritti ottaa otetta (purra selkärangasta). Aloin huutaa pää punaisena ja molemmat kanit pelästyivät (Ennenkuin lukijat ajattelevat minun ylireagoineen tilanteessa, niin netistä voi jokainen lukea, miten kani tappaa lajitoverinsa). Ehdin kuitenkin erottaa puput toisistaan, ennen pahempia vanhinkoja. Mietin, miksi en ollut tullut ajatelleeksi tätä? Miten pieneen päähäni ei ollut edes pälkähtänyt, että näin voisi käydä? Mutta lohdutuksekseni haluan sanoa, että eipä sitä moni muukaan olisi osannut ennakoida. Suloinen karvapallo voi yhtäkkiä olla verinen...Surullista.
Koitimme vielä pelastaa tilanteen, jakamalla ison häkin väliseinällä, mutta vanhempi jänö jähmettyi nurkkaan...Ei onnistunut. Ei tuollainen yhtäkkinen elinolojen suppeuma olisi ollut oikein. Toinen oli aivan paniikissa pelosta ja toinen raivona tärisi nurkassa. Niinpä uusi häkki haettiin vielä samana iltana ja jänöt erotettiin lopullisesti uusiin asuntoihinsa. Häkkien ollessa vielä vierekkäin, isompi jänö meinasi tulla kaltereitten läpi, pienemmän päälle. Raapi ilmaa ja olisin voinut vaikka vannoa sen pitäneen ääntä. Joo ei. Meidän piti raportoida entisille omistajille, miten pupu on kotiutunut...Tuota, miten sen nyt ottaa? Mutta oikeasti. Ihmiset jotka tulevat tästä lähtien sössöttämään minulle jotain kanien sielunelämästä ja yksinäisyydestä voivat painua hiiteen. Yksinäinen pupu? Paskan marjat. Puput ovat yksilöitä siinä missä muutkin eläimet; Koirat, Kissat, Ihmiset. Meidän iso-pupu ei välitä muista rusakoista. Mutta en voi olla hänelle vihainen. Suhtautuisin varmaan itsekin samalla tavalla. Jänöhän puolusti vaan reviiriään. Kaneilla on olemattoman kokoiset aivot. Lisäksi, kaninpoikanen ei edes tiedosta lajitovereitaan, jos hän varttuu ihmisten parissa. Ei Björn tajunnut toista edes pieneksi, koska hän on itsekin vielä pieni. Hajun perusteella toinen on vieras, eikä kuulu ”meihin”. That´s it.
Mutta jottei tämä päivitys menisi ihan toisen puolusteluksi, niin mitään näykkäämistä pahempaa ei onneksi ehtinyt tapahtua. Tarkistin pienen jänön voinnin ja kaikki oli traumaattisesta kokemuksesta huolimatta kohtalaisen hyvin.

Välikohtauksesta on nyt viikko. Isompi pupu mököttää vieläkin. Pienempi pupu oli ensimmäiset päivät tapahtuneen jälkeen aivan shokissa, mutta nyt se jo normaalisti liikkuu, haistelee ja antaa silittää. Syliinkin olisi taas kiinnostusta, mutta aika näyttää. Elämme nyt päivän kerrallaan jänöjen kanssa. Emme voi pakottaa niitä olemaan ystäviä, mutta voimme ainakin saada ne sietämään toisiaan. Tavaroita onkin siirretty häkistä toiseen hajujen sekoittumisen vuoksi. Aika näyttää. Toivottavasti.


Yhteiskuvaa ei luonnollisesti saatu, mutta tässä söpöliinit erikseen: 

"Björn"


"Hidalgo"



Kommentit

Suositut tekstit