Häirintää (ja me too)


Olen joutunut jonkinlaisen kyberkiusaamisen kohteeksi. 

Puhelimeni on hakkeroitu ja tämä on jo viides puhelin kahden vuoden sisään, jota joudun huoltamaan. 

Minulle on aiheutettu paljon harmia aiheettomalla mustamaalaamisella. What's up-appini on hakkeroitu, virtuaalinen kellokorttini on pysäytetty ja minusta on levitetty todella sairaita juoruja. Kuviani on ilmeisesti levitelty pitkin nettiä ja viimeinen niitti oli se, kun ne joutuvat työpaikalleni. Minua ahdisteltiin ja joudun tästä syystä irtisanomaan itseni pari viikkoa sitten. 

Tästä seuraava tapahtuma oli se, että jouduin vetäytymään Keskustan kuntavaaliehdokkuudesta. Olin kovasti odottanut sitä...😔 😥

Koen asian erittäin nöyryyttävänä, enkä ymmärrä kuka tällaista tekee tai miksi? Tämä on jo vaikuttanut perhesuhteisiini ja vahingoittaa myös lasteni hyvinvointia. En tiedä, että mistä nämä henkilöt ovat saaneet jotain kyseenalaisia kuvia minusta vai onko kuviani peräti "käsitelty" jotenkin. Epäilen myös Deep Fake ilmiötä. 

Kiusaaminen ei ole romanttista. Häiriköinti ei ole huomioimista, vaan henkistä pahoinpitelyä. 

Luulen, että minun tarinassani mennään pidemmälle. Muutama henkilö on saattanut esiintyä minuna ja harjoittanut huumekauppaa tai prostituutiota nimissäni. Joku on hyötynyt minusta siis rahallisesti. Eikä minulta ole koskaan kukaan pyytänyt anteeksi. Minusta on ilmeisesti levitelty myös valheita, joiden mukaan minulla olisi edunvalvoja? Tätä oli pakko nauraa. Siis henkilöllä, joka on opiskellut lakia ja tietää oikeutensa. 

Olen kyllä täysin kykeneväinen itse toimimaan, ajattelemaan ja tekemään päätöksiä myös muiden kuin itseni puolesta. Kerään paraikaa todistusaineistoa. Olen hankkimassa muutamalla henkilölle lähestymiskieltoa ja olen valmis menemään oikeuteen. Kyse on minun ja perheeni elämästä ja olen valmis laittamaan nämä huijarit seinälle. 

Joku kysyi minulta, että mistä tiedät tämän kaiken? 

Kiusaamisen tunnistavat kaikki, jotka ovat kokeneet sen jossain vaiheessa elämäänsä. Se voi olla hienovaraista, se voi olla alistamista, se voi olla mitätöintiä, se voi olla nöyryyttämistä tai suoraa häirintää. Se on yleensä joko henkistä väkivaltaa, omaisuuden rikkomista, henkilön maineen pilaamista, varastamista tai suoraa fyysistä väkivaltaa. Kiusaaminen on nykyään helppoa, kun sen voi tehdä kasvottomana myös netissä. Kiusaaja voi olla kuka vain? Se voi olla entinen kaverisi, vieras joka ei pidä naamastasi, luonnehäiriöinen narsisti tai se voi olla ryhmäpaineen alaisuudessa oleva henkilö, joka on pakotettu kiusaamaan. Kiusaaja voi olla myös hommaan palkattu mustahattuhakkeri. 

Minun kotilaitteeni on hakkeroitu. (suojattu yhteys, ei suojaa kaikelta). Olen löytänyt koneista; malwareja, viruksia ja piilo-ohjelmia, joita siellä ei pitäisi olla. Minua ghostataan jostain syystä ja sitä on vähän vaikea olla huomaamatta, kun minuun suhtaudutaan kuin siihen kiusattuun Risumieheen. Minulle nauretaan myös päin naamaa ja hiippareita käy pihassa. Vieraat ihmiset ovat tulleet netissä ja ulkomaailmassa kysymään asioita, mitkä eivät ihan täsmää. 

"Etkös sinä ollut eronnut?"

-Siis mitä? Olen ollut saman miehen kanssa jo kaksikymmentä vuotta. 

"Kuinka monta koiraa sinulla olikaan?"

-Öö-ö. En ole koskaan omistanut koiraa. Olen kissaihminen henkeen ja vereen. Kissavanhuksemme kuolivat muutama vuosi sitten ja tällä hetkellä olemme pupun omistajia. 

"Kuinka monta tatuointia sinulla on?"

-Ei yhtään. Ei ainakaan vielä. 

"Eikös sinua ole kutsuttu Suskiksi, Sannaksi tai Sofiaksi?"

-Mitä ihmettä horiset? Nimeni on HELENA. Nimessäni ei myöskään ole yhtään S-kirjainta. Taidat sekoittaa minut johonkin toiseen. 

Kiusaaminen on ihan todellinen ilmiö ja sitä tapahtuu kaiken ikäisille. Se ei ole asia, miltä pitää sulkea silmänsä. Kiusaamista tapahtuu täysin viattomille ihmisille ja myös sellaisille, jotka koetaan jotenkin uhkana. Ihminen on niin alkukantainen eläin, että kokee kaiken uuden pelottavana. Myös asiat, joissa ei ole mitään pelättävää. Netin vaaroista ei puhuta tarpeeksi. Mieleen siitä tulee villi länsi ja sen lainsuojattomat, mutta sillä erotuksella, että sheriffi on nyt se lainsuojaton. Nettipoliisi ei toimi Suomessa tai sillä ei ole resursseja toimia. Hullujen annetaan riehua ja hiljennetään kaikki järkevät, vaikkakin välillä eriävät mielipiteet. IP-osoitteen ja nettiliikenteen seuraaminen on helppoa. Rikolliset voitaisiin laittaa heti kuriin, mutta jostain syystä sitä ei tehdä...Netin kautta pystyy maalittamaan ihmisiä. Ihmettelen, miksi kukaan ei tee mitään näille nettitrolleille? 

Olisiko kiusaamisessa kyse sitten kaunasta? 

-Jaa mistä? En ole mulkku ihminen. Pyydän anteeksi, jos pahoitan toisen mielen. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, koska olen elämäni varrella nähnyt paljon erilaisia ihmisiä. En puukota ketään selkään, koska tiedän miltä se tuntuu. Esiinnyn omalla naamallani ja minulla on pokkaa sanoa asiat päin naamaa niinkuin ne koen. Ehkä vain olen niin huono ihminen, että minua saa kiusata? 

Ketään ei kuitenkaan saa kiusata. Mieti omalle kohdallesi. Olisiko kivaa olla kiusattu, vainottu, halveksittu? Et pääsisi töihin, kun sinusta lähetetään rekrytoijille valheita. Saat heti potkut tai joudut itse lähtemään, kun työpaikalla leviää sinusta tehty video. Sinusta on tehty kostopornoleffoja, joissa et itse edes esiinny (mutta eihän sinun työkaverit tai pomo sitä tiedä). Sama koulussa ja kaiken lisäksi saat ahdistelua osaksesi, koska kaikki luulee, että olet sellainen "helppo".

Olisiko kiva, jos sinulla ei olisi yhtään ystäviä? Kiusatuilla ei ole. 

Kuka tekee toiselle ihmiselle näin? Mitä he hyötyvät toisen kärsimyksestä? Monet ihmiset purkaavat kaiken pahan toisiin ihmisiin. He eivät osaa käsitellä omaa pahaa oloaan. Kiusaajat voivat huonosti. Mutta sellainenkaan ei anna syytä tehdä toiselle pahaa tai tehdä toisesta syntipukkia omiin tekoihin.

Sinä et kuitenkaan ole minä. Minä olen oma itseni.

Tekstin myötä toivon kaikille kiusatuille voimia taistella tällaista epäoikeutta vastaan. Me emme ole heikkoja! Kiusaajat ovat. 

Sinä lukija, jos tiedät jonkun kiusatun, niin älä seiso sivussa! Puutu asiaan. Varsinkin, jos kyse on kiusatuista lapsista tai lapsista, jotka kiusaavat. Ja vanhemmat, puhukaa kotona näistä asioista. Toimikaa esimerkkeinä. Puutu ajoissa, ettei heidän elämänsä mene pilalle. Ole reilu tyyppi.

Jätän lopuksi tähän nyt videon, jotta viesti tulee perille. 


P.S. Tukekaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja laittakaa stoppi kaikelle kiusaamiselle. Linkki alhaalla.

https://stopkiusaamiselle.fi/?r=1571040919

Kommentit

Suositut tekstit